Homeopatia auttaa!
Yksilöllisyys etualalla

Homeopatia auttaa!


"Elämä voittaa!"on moni voinut huojennuksekseen todeta joskus elämänsä aikana.   Se on saattanut tapahtua ankarasta akuutista taudista (esim. flunssasta tms.) toivuttaessa tai kun kamppailu jotakin pitempiaikaista sairautta vastaan on kääntynyt voitoksi.   Mikä suunnaton helpotus!   Ajatus sellaisen terveydentilan jäämisestä pysyväksi oli kammottava. Mutta jotenkin, alakynnessä ollut puolustusmekanismi onnistui lopulta saamaan kontrolliin sitä mikä oli ollut pois tasapainosta.

Onko mitenkään mahdollista auttaa puolustusjärjestelmäämme toimimaan tehokkaammin – sairauden puhjettua – tai – ennen sen puhkeamista,  jotta voisimme välttyä siltä?   Kyllä on.

Oletko, esimerkiksi, taipuvainen sairastamaan joitakin flunssia joka vuosi, jotka aina näyttävät kestävän 10-14 vrk merkiten usein sairaslomapäiviä?   Miltä tuntuisi saada juuri sinun flunssaasi sopivin homeopaattinen lääke, jonka avulla toipuisit taudista päivässä tai parissa ja jaksaisit taas mennä ja tulla?  Niin, voisi tuntua oudolta tuntea itsensä terveeksi ja olla sairaslomalla!  Mitä pikemmin flunssan alettua saat lääkkeesi, sitä todennäköisempää nopea toipuminen on.   Mutta vaikka tauti olisi kestänyt jo päiväkausiakin, lyhenisi sen kesto tuntuvasti.

Tai, terveelle, vankkarakenteiselle lapsellesi nousee korkea kuume, hänen kasvonsa punoittavat, katse on lasimainen ja pupillit laajentuneet. Kurkku on kuiva ja kipeä.  Suukin on kuiva, mutta jostain syystä lasta ei janota.  Kaulan imurauhaset ovat turvonneet. Jos lapselle annetaan oireisiin sopivaa lääkettä, yksi pieni annos, hänen ruumiin-lämpönsä laskee pian normaaliksi, hän nukahtaa rauhaisaan uneen ja aamulla hän on kokonaan terve.

Liian hyvää ollakseen totta?  Ei ollenkaan, nämä ovat jokaiselle homeopaatille tuttuja kokemuksia.  Homeopatia auttaa ilmiömäisesti monissa akuuteissa sairauksissa ja taudeissa. Mihin sen teho perustuu? ’Samankaltaisuuden’ peri-aatteeseen.  Sillä tarkoitetaan sitä, että lääkeaine, joka pystyy aiheuttamaan terveelle ihmiselle tietyt oireet, pystyy myös parantamaan nuo samat oireet ja tuntemukset kun ne esiintyvät jollakulla sairaalla ihmisellä. 

Ovatko homeopaattiset lääkkeet sitten vaarallisia, jos ne pystyvät aiheuttamaan oireita terveelle ihmiselle?  Eivät, sillä tuota samankaltaista lääkettä annetaan potilaalle pienin mahdollinen annos, joka pystyy stimuloimaan ruumiin puolustusjärjestelmää, niin että se tuottaa parantavan reaktion. 

Tunnetuin esimerkki, jolla tätä voi valaista, on sellainen johon jokainen voi samaistua:   Ruokaa valmistaessasi pilkot sipuleita.  Tiedät mitä alkaa tapahtua?  Silmiäsi ja nenääsi alkaa kirvellä ja ne alkavat vuotaa.  Saattaa aivastuttaa ja yskittääkin.  Kurkkukin ärtyy.  Mitä nämä oireet suuresti muistuttavat?  Eivätkö nuhakuumeen tai allergian oireita?  Mitätön määrä tuota samaa ainetta, punaista sipulia (Allium cepa), homeopaattiseksi lääkkeeksi valmistettuna parantaa nuhan, jolla on edellä mainitunlaisia oireita.  Toisin sanoen, ’samanlainen parannetaan samanlaisella’.

Tämä ”samankaltaisuuden laki” on homeopatian koko perusta.  Jos potilaalle annettavan lääkkeen valinta ei perustu siihen, ei sellaisella lääkkeellä ole kuin nopeasti ohimenevä vaikutus, jos yhtään mitään vaikututusta. 

Tietenkään nuhan oireet eivät ole sipulin aiheuttamat, mutta jos sen oireet ovat riittävän samankaltaiset sipulin aiheuttamille oireille, lääke toimii.  Eikä Allium cepa suinkaan ole ainoa nuhaan tarjolla oleva lääke.  Niitä löytyy homeopaattisten lääkeaineiden luettelosta yli 300, valmistetut mitä erilaisimmista aineista.  Se, mikä niistä on kullekin potilaalle oikea lääke, ratkaistaan nuhaan tai allergiaan liittyvien oheisoireiden ja monien muiden juuri hänelle yksilöllisten oireiden perusteella.  Tätä yksilöllisemmäksi mikään hoito voi tuskin tulla.  Samankaltaisuuden laista kiinni pitäminen johtaa siihen.

 Entä muut kuin akuutit vaivat?  Auttaako homeopatia kroonisissa  pitkäaikaisissa sairauksissa?  Kyllä.  Vaikuttavimmat tuloksensa se on saavuttanut juuri sellaisissa tapauksissa. Mutta paraneminen vie luonnollisesti huomattavasti pitemmän ajan kuin edellä mainituissa akuuteissa vaivoissa.  Joku on voinut kärsiä jostakin sairaudesta 10 tai 20 vuotta.  Silloin muutama päivä tai viikko ei riitä palauttamaan terveyttä.  Kysymys on tavallisesti kuukausista tai – sairaudesta riippuen – vuosista.  Tavallisesti prosessissa tarvitaan useita homeopaattisia lääkkeitä.  Käytetään yhtä lääkettä kerrallaan ja niin kauan kuin se vie tervehtymistä eteenpäin.  Kun lääke on tehnyt kaiken minkä se voi ja lakkaa tuomasta lisäedistymistä, valitaan sen hetkiseen oirekuvaan ja tilanteeseen sopiva uusi ”samankaltainen” (homeopaattinen) lääke.

 Homeopaattisten lääkkeiden joukossa on satoja sellaisia, jotka ovat saaneet mainetta mikä minkäkinlaisen pitkään jatkuneen, kroonisen vaivan hoidossa.  On myös sellaisia lääkkeitä, jotka ovat auttaneet monissa tapauksissa, joissa potilas tietää kertoa, että hän ei ole koskaan ollut entisensä (terve) "siitä lähtien kun ...(jotakin) tapahtui.", mainiten tietyn tapahtuman tai akuutin sairauden, jonka jälkeen hänen vaivansa ilmaantuivat ja jäivät pysyviksi.  Tässä joitakin esimerkkejä sellaisista terveydessä tapahtuneista huononemisista, joita eri lääkkeiden yhteydessä mainitaan:

 Ei terve”:  ...”puberteetti-iän jälkeen” (jokin sairastuminen)

                   ...”vaihdevuosien jälkeen”

                   ...”abortin jälkeen”

                   ...”palovamman jälkeen”

                   ...”keuhko-sairauden/tulehduksen jälkeen”

                   ...”kurkkumädän jälkeen”

                   ...”tippurin jälkeen”

                   ...”influenssan jälkeen”

                   ...”malarian jälkeen”

                   ...”hapenpuutteen veressä .. jälkeen”

                   ...”lapsivuodekuumeen jälkeen”

                   ...”verenmyrkytyksen jälkeen”

                   ...”auringon pistoksen jälkeen”

                   ...”tuhkarokon jälkeen”

                   ...”venähdyksen jälkeen”

                   ...”rokotuksen jälkeen”

On erikoista, että on olemassa monta kertaa tehonsa näyttäneitä lääkkeitä tuollaisiin jo vuosiakin aikaisemmin ihmisen elämässä sattuneisiin asioihin!  Tällainen tietämys voi palvella oikotienä sopivan lääkkeen löytämisessä.

Samoin lääkkeen löytämisessä auttaa sairauden tai huonovointisuuden syyn tietäminen tai tiedostaminen. Tietyt lääkkeet ovat  tunnettuja  kyvystään  auttaa  sellaisissa  tapauksissa. 

Joitakin esimerkkejä:

"Vaivoja, johtuen"... ...  

            - ”läheisen kuolemasta”

            - ”seksuaalisesta hyväksikäytöstä”

            - ”huonosta kohtelusta avioliitossa”

            - ”ankarasta, kahlehtivasta kasvatuksesta”

            - ”alkoholismista”

            - ”vihaisuudesta”

            - ”suuttumuksesta”

            - ”tukahdutetusta vihasta”

            - ”jännittyneestä odotuksesta”

            - ”esiintymiskuumeesta”

            - ”huolista, murheista”

            - ”epäsovusta, eripuraisuudesta”

            - ”pelosta”

            - ”surusta”

            - ”koti-ikävästä”

            - ”loukatusta ylpeydestä”

            - ”onnettomuudesta, vammasta”

            - ”kateudesta, mustasukkaisuudesta”

            - ”pettymyksestä rakkaudessa”

            - ”aivoväsymyksestä (henkinen ponnistelu, opiskelu ym.)”

            - ”nöyryytyksestä, häpeästä”

 

Vaivat johtuen edellä mainituista asioista ovat voineet ilmaantua lyhyellä ajalla tai ovat jatkuneet vuosia.  Lääke voi löytyä niiden joukosta, jotka mainitaan noiden syiden yhteydessä,  mutta se voi aivan yhtä hyvin olla mikä tahansa muu noin 3000 lääkkeen joukosta, johon potilaan kuvailemat oireet täsmäävät parhaiten. 

Sairauden nimellä ei ole paljoakaan merkitystä sen suhteen, voiko homeopatia auttaa sairastavaa ihmistä. Ratkaisevinta on samankaltaisimman lääkkeen löytäminen.  Kun se löytyy, edistymistä alkaa tapahtua, olkoonkin että se vie joskus aikaa.  Mutta on sairastuminenkin (nykyiseen tilaan) voinut viedä aikaa monia vuosia.  Kuinka toipuminenkaan voisi olla pikainen asia.

Lopuksi eräitä esimerkkejä sairauksista, joissa homeopatia on ollut tehokas apu:

- Astma

- Allergiat

- Nenän sivuonteloiden tulehdus ja allerginen nuha

- Polyypit nenässä

- Haju-(löyhkä)nenä

- Keuhkoputken tulehdus

- Rauhaskuume

- Sepelvaltimotauti/rasitusrintakipu

- Krooninen väsymysoireyhtymä

- Fibromyalgia

- Mahakatarri, -haava ja ruoansulatushäiriöt

- Suolahapon puute mahassa

- Sappivaivat ja -kivet

- Ärtynyt paksusuoli

- Herpes

- Akne

- Känsät

- Jäkälätauti

- Valkopälvi (vitiligo) ja valkotäpläisyys

- Ekseema ja ihotulehdus

- Kuume

- Huimaus

- Lihasten ja luuston sairaudet

- Sääriluun kyhmyn kipu (teini-ikäiset pojat)

- Niveltulehdus

- Kihti

- Eturauhasen liikakasvu

- Ahdistuneisuus

- Kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta

- Raynaud (kylmä- ja valkosormisuus)

- Diabetes

- Sidekalvontulehdus

- Pterygium (sidekalvon liikakasvu sarveiskalvolla)

- Suun haavaumat (aftat)

- Emätintulehdus ja hiivasieni

- Valkovuoto

- Estrogeenin liikasaanti

- Maitorauhastulehdus

- Kivuliaat kuukautiset ja runsas vuoto

- Rintakyhmyt

- Aamupahoinvointi

- Virtsarakkotulehdus

- Lasten korvatulehdukset ja -kivut

-    -”-    kurkku-, kurkunpään ja nielutulehdukset

-    -”-    kuristustauti ja muut yskät

-    -”-    vatsakivut

-    -”-    rokotusten aiheuttamat häiriöt

-    -”-    homeopaattinen ennaltaehkäisevä hoito

-    -”-    käytöshäiriöt

- Miksi lapset itkevät?

- Lasten päänsärky


Homeopaattisten lääkkeiden raaka-aineet ovat moninaiset.  Niitä tehdään esim. alkuaineista, mineraaleista, kasveista, eläinkunnasta, ja - käytännössä melkeinpä mistä tahansa.  Se, kuinka hyviä lääkkeitä mistäkin raaka-aineista saadaan, riippuu vain ja ainoastaan siitä, millaisia vaikutuksia valmisteella todetaan lääkeainekokeissa terveisiin koehenkilöihin.Aina niillä on jonkinlaisia vaikutuksia.  Niitä ei kuitenkaan voi ennustaa ennen lääkeainekoetta.  Esimerkiksi sillä, onko kasvi myrkyllinen vai harmiton, ei ole ratkaisevaa merkitystä siitä tehdyn lääkkeen tehoon.  Joistakin kasveista, jotka sellaisenaan ovat varsin neutraaleja, joilla ei ole ole mitään havaittavaa vaikutusta ihmiskehossa, onkin tullut homeopatian suurimpia, laajavaikutteisimpia yleislääkkeitä.