Homeopatia auttaa!

Homeopatian tuloksia  

Etusivulla mainittiin, että homeopatian teho perustuu "samankaltaisuuden lakiin".  Mistä sellainen "laki" on peräisin ja millaisia tuloksia tätä laklia soveltamalla on saatu?  

Sekä Paracelsus (1493-1541) että Hippokrates, "lääketieteen isä" (jo 400-300-luvulla eKr.) mainitsevat, että aineet jotka aiheuttivat oireita, pystyivät myös parantamaan ne.  Saksalainen lääkäri samuel Hahnemann (1755-1843) oli kuitenkin se, joka antoi homeopatialle sen nimen ja kehitti siitä tieteellisen järjestelmän.  Vaikka hän oli kunnioitettu lääkäri, hän lopetti sellaisena toimimisen tyytymättömänä aikansa lääketieteen menetelmiin, jotka johtivat mm. Itävallan hallitsijan ja useiden muiden yhteiskunnan tunnettujen henkilöiden kuolemiin.  Hän totesi: "Jos en voi parantaa, ei  minun pidä tappaakaan."  Hän päätti antautua tieteellisen kirjallisuuden kääntämistyöhön vaikka se merkitsi mukavasta elintasosta luopumista ja köyhyydessä elämistä.  Häntä pyydettiin kääntämään saksaksi professori Cullenin (Lontoon ja Edinburghin yliopistosta) Materia Medica (tiivistelmä lääkeaineista). Teoksessa Cullen omisti 20 sivua China officinalikselle (kiinanpuun kuori/kiniini).  Lääke oli tunnettu tehokkaana malarialääkkeenä.  Cullen toisti vanhaa näkemystä siitä, että lääkkeen teho malariakuumeeseen johtui sen kitkerästä mausta ja piristävästä vaikutuksesta mahalaukkuun. Hahnemannin mielestä se ei millään tavalla selittänyt asiaa.  Mutta hän mietti kovasti, miksi lääke oikein vaikutti.

Hän päätti tehdä jotain lääkärille siihen aikaan ennenkuulumatonta, ottaa itse kiinanpuun kuorta muutamia annoksia.  Hän hämmästyi huomatessaan, että hän sai kaikki malarialle tyypilliset oireet, mutta ilman kuumetta. Kohtaus kesti pari kolme tuntia. Hän toisti saman joitain kertoja – aina saaden samat oireet. Hän antoi sitä myös joillekin perheensä jäsenille ja kaikkin saivat samat oireet, vain hieman eriasteisina.  Hän oivalsi, että tämä lääke, joka oli tunnettu kyvystään parantaa malariaa, itse asiassa aiheutti samat oireet terveessä henkilössä. Siinäkö olikin syy siihen miksi lääke auttoi malariapotilaita?  Voisiko samaa menetelmää käyttää muilla lääkeaineilla?

Hän ymmärsi, että oli tarpeellista kokeilla eri lääkeaineita ihmisillä, jotta niiden aiheuttamat oireet tulevat esiin. Hän kokosi joukon halukkaita auttajia, lääkäreitä ja muita, joille hän antoi tiettyä lääkettä päivittäisinä pieninä annoksina, ja myöhemmissä kokeissa laimennettuina liuoksina, joita ei ainoastaan asteittain laimennettu, vaan liuospulloa iskettiin voimakkaasti tukevaa pintaa vasten useita kertoja jokaisen laimennoskerran välissä.

Hahnemann haastatteli koehenkilöitä toistuvasti, tunsivatko he jotakin erityistä. Heitä pyydettiin pitämään kirjaa kaikista oireista ja tuntemuksista, erityisesti sellaisista jotka olivat outoja ja epätavallisia. Näin kartoitettiin kunkin lääkkeen aiheuttamat tuntemukset ja oireet. Eri lääkkeiden oirekuvauksissa huomattiin vastaavuutta moniin sellaisiin sairausoiresiin, joihin lääketiede oli turhaan etsinyt parannusta.

Kun lääkkeitä sitten kokeiltiin potilaisiin, joilla oli samanlaisia oireita, saatiin heti nähdä hämmästyttäviä tuloksia, jotka ylittivät sen ajan koululääketieteellä saavutetut tulokset. Lääkkeet todellakin paransivat monia ”parantumat-tomia” sairauksia!  Paraneminen tuntui lisäksi tapahtuvan nopeasti ja pysyvästi – joskus jopa yhden lääkeannoksen jälkeen.

Tehtyään kokeita kuuden vuoden ajan, Hahnemann palasi lääketieteen pariin, mutta nyt hän harjoitti homeopatiaa. Hän rakensi Materia Medican, joka koostui oireista joita hän oli kokeellisesti tuottanut terveissä henkilöissä. Se oli valtava kokoelma täsmällisiä havaintoja. Kun tietyn lääkkeen tuottamat oireet havaittiin sairaassa henkilössä, hän sai tuota lääkettä ja parani.

Belladonna-kasvista tehdyllä lääkkeellä oli kaikki tulirokkoon sopivat merkit ja oireet, joten Hahnemann antoi sitä tulirokkopotilaille erään epidemian aikana häikäisevin tuloksin.  Hän huomasi myös, että hänellä oli sekä ennalta-ehkäisy että parannuskeino samassa lääkkeessä. Eräs tyttö suuressa perheessä säästyi tulirokolta muun perheen sairastuessa, koska Hahnemann oli hoitanut tätä Belladonnalla etukäteen muun sairauden johdosta.

Hahnemann oli ensimmäinen lääkäri, joka käytti lääkkeitä ennalta ehkäisevästi. Myöhemmin muut homeopaatit havaitsivat, että Ailanthus ehkäisi tulirokon, Lathyrus suojeli poliolta, Mercurius cyanatus kurkkumädältä, ja Baptisia lavantaudilta. Muiden lääkkeiden todettiin olevan olevan tehokkaita ehkäisemään tuhkarokoa, vesirokkoa, maksatulehdusta, jne.

Homeopatiasta tuli villitys Euroopassa kun kolera pyyhkäisi yli mantereen 1800-luvulla.  Hahnemann kannatti Camphorin käyttämistä sekä ehkäisemään että hoitamaan tuota koleraa vaikka hän ei ollut nähnyt sitä itse, ainoastaan kuullut kuvauksia sen aiheuttamista oireista.  Kun tauti saapui, hoito oli huomattava menestys.

Kuolleisuusluvut koleraan tavallisella hoitomenetelmällä vaihtelivat 40-80% välillä vuonna 1830, eli jokaisesta viidestä sairastuneesta kahdesta neljään kuoli. Sen sijaan kuolleisuus Lontoon kymmenessä homeopaattisessa sairaalassa tuolla vuosikymmenellä oli 9%.  Bavariassa, Saksassa se oli 7%, Venäjällä 10%.  Itävallassa kuolleisuus oli tavallisella hoidolla 66%, ja homeopaattisella 33%. Sen seurauksena laki, joka oli kieltänyt homeopatian harjoittamisen tuossa maassa, kumottiin.

Koleraepidemia puhkesi myös Yhdysvalloissa tuohon aikaan, keltakuumeen, lavantaudin ja tulirokon lisäksi. Kun homeopaattinen lääkintä osoittautui paljon tavanomaisia menestyksellisemmäksi noiden epidemioiden hoitamisessa, homeopatia levisi kulovalkean tavoin Amerikan mantereelle. Yksi ensimmäisiä homeopaatteja Cincinnatissa oli John Pulte. Kun hän aloitti toimintansa, ihmiset olivat niin vihaisia sen johdosta, että he heittelivät hänen taloaan kananmunilla. Vähän sen jälkeen kolera levisi seudulle. Pulten potilaista yksikään ei kuollut ja hänet hyväksyttiin yhteisöön.  Vuoden 1849 epidemian aikana ihmiset pakkautuivat hänen ovelleen ja seisoivat kadulla, koska odotus-huone oli täysi.

1850-luvulla Yhdysvalloissa oli useita keltakuume-epidemioita. Kuolleisuus niissä vaihteli tavanomaisin lääkkein hoidettuina 15-80% välillä.  Holcome ja Davis, kaksi homeopaattia Natchezsissa, menettivät potilaistaan 6,43 ja 5,73%. 1878 kuolleisuus New Orleansissa oli 50% perinteisillä lääkkeillä, mutta 5,6% 1945:ssä potilastapauksessa homeo-paattisella hoidolla.

1860-luvulla iski kurkkumätäepidemia. Arkistot Broome Countyssa, New Yorkissa, vuosilta 1862-64 osoittavat 83,6% kuolleisuuden tavallisilla lääkkeillä hoitaen verrattuna ja 16,4% homeopaattisesti lääkiten.

Voitaisiin ajatella, että edellä mainitut huomattavat erot vertailuluvuissa johtuvat enemmänkin 1800-luvun lääketieteen luonteesta, johon sisältyi suoneniskentää ja elohopeavalmisteiden käyttöä, kuin itse homeopatian erinomaisuudesta. Mutta homeopatia jatkoi menestystään 1900-luvulla. Sen tuloksista maailmanlaajuisen pandemian Espanjan taudin (influenssa-keuhkokuume-epidemia) aikana vuonna 1918, joka tappoi jopa 100 miljoonaa ihmistä kaikkialla maailmassa, kerrottiin Amerikan Homeopatian Instituutin julkaisun vuoden 1921 toukokuun numerossa.

T.A.McCann Daytonissa Ohiossa raportoi 24000 tavanomaisin menetelmin hoidetusta flunssatapauksesta, joissa kuolleisuus oli 28,2%, kun taas 26 000 homeopaattisesti hoidetussa tapauksessa se oli 1,05%. Connecticutissa 30 lääkäriä kertoi 6602:sta homeopaattisesti hoidetusta potilaasta. Heistä kuoli 55, vähemmän kuin 1%. Herbert A. Roberts toimi lääkärinä joukkojenkuljetusaluksella ensimmäisen maailman sodan aikana. Laivalla ilmeni 81 influenssatapausta matkalla Eurooppaan. Kaikki toipuivat homeopaattisesti lääkiten ja tulivat perille toiminta-kuntoisina.  Eräs toinen laiva menetti 31 kuolleina.

Lähempänä omaa aikaamme polioepidemioita esiintyi 1950-luvulla. Tutkimuksessa vuosina 1956-58 annettiin Lathyrusta yli 6000 lapselle. Yksikään ei sairastunut polioon eikä sivuvaikutuksia ollut. Polioepidemian aikana Buenos Airesissa vuonna 1975 Lathyrusta annettiin 40 000:lle.  Kukaan ei sairastunut.

Esimerkeistä näkyy, että 'samankaltaisuuden laista' kiinni pitäminen pystyy sekä tehokkaasti estämään sairauden puhkeamista että parantamaan hyvinkin rajuja vakavia sairauksia.

Näissä oli kyse tartuntataudeista. Mutta miten on asianlaita paljon yleisemmissä, jokapäiväisissä sairauksissa jotka ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, kroonisia?  Millaisia tuloksia homeopatia on antanut sellaisissa vaivoissa?  Esimerkkejä siitä seuraavaksi.